Chicken Pot Pie

Comfort food -käsite on erityisen vahva Amerikassa. Se tarkoittaa juuri sitä ihanaa, lämpöistä ja kotoista ruokaa, jota haluaa syödä silloin, kun olo on vähän kurja tai ulkona puhaltaa kylmä viima. Vaikka meillä aurinko paistaa kauniisti ja mielikin on iloinen tulevasta viikonlopusta, ajattelin kokeilla ensimmäistä kertaa comfort foodin aatelia, eli Chicken Pot Pieta, eräänlaista kanapataa piirakkataikinaan käärittynä.

Tutkimissani resepteissä ainesosat olivat aina kutakuinkin samat, mutta valmistusmenetelmät vaihtelivat. Valitsin umpimähkään yhden, jollaista en ollut aiemmin kokeillut. Tämän ruoan kohdalla tieto siitä, että joku on kokeillut ensin, tulee erityisesti tarpeeseen. Täytettä jäi yli melkolailla, puolikkaalla annoksella olisi varmasti päässyt parempaan tulokseen. Mausteiden käytössä olisi voinut olla runsaskätisempi myös. Tässä kuitenkin kokeilemani resepti kokonaisuudessaan:

Chicken Pot Pie

450 g kanan rintafilettä

110 g suolaamatonta voita

3 porkkanaa

2 sellerin vartta

1 sipuli

2 keskikokoista perunaa

2,5 dl pakasteherneitä

2,5 dl pakastemaissia

7 dl kanalientä

3,5 dl täysmaitoa tai kermaa

2 dl vehnäjauhoja

1,5 tl suolaa

0,5 tl mustapippuria

1 tl kuivattua timjamia

1 rkl kuivattua persiljaa

250 g voitaikinaa

(1 muna voiteluun)

Ota voitaikina sulamaan ja laita uuni lämpiämään 220-asteeseen. Kuori ja pilko vihannekset valmiiksi. 

Vihannesten määrää voi muutella oman makunsa mukaan melko vapaasti. Onko porkkana suurinta herkkua? Laita sitä
vähän enemmän ja vähän vähemmän perunaa!

Keitä kokonaisia, nahattomia kananrintoja sekä kuutioituja perunoita vedellä täytetyssä uunivuoassa 220-asteessa noin 35 minuuttia. Jos kanoja ei ole suolattu valmiiksi, lisää keitinveteen hieman suolaa.

Kanat ja perunat voisi myös keittää liemikuutiossa, jolloin piirakka saa lisämakua.

Lisää kuumalle pannulle 3 rkl suolaamatonta voita ja paista pilkotut porkkanoita, kunnes ne ovat pehmenneet hieman. Lisää pannulle vielä selleri ja sipuli ja kuullota seos läpikuultavaksi. Maustamustapippurilla sekä suolalla oman maun mukaan.

Voita käytetään paljon, mutta sitä ei kannata tässä vaiheessa säikähtää.

Lisää loput voit ja sekoita jauhot sulaneeseen voihin. Sekoita noin kahden minuutin ajan, mutta älä anna jauhojen ruskistua. Kaada koko ajan sekoittaen joukkoon myös kanaliemi ja maito. Anna poreilla n. 5 min. Jos nestettä tuntuu olevan liian vähän, voit lisätä sitä muutaman desin verran huoletta. Seoksen on tarkoitus olla vaaleaa ja paksua.

Sekoita joukkoon jäiset vihannekset sekä pieneksi kuutioitu kana ja perunat. Mausta timjamilla sekä persiljalla. 

Kana kannattaa leikata sopiviksi suupaloiksi jo tässä vaiheessa.

Laske uunin lämpötila muistin päällä 200-asteeseen.

Kuivatut mausteet voi korvata myös tuoreilla, varsinkin pieneksi hakattu lehtipersilja sopisi hyvin.

Kaulitse voitaikina ohueksi levyksi ja asettele se uunivuoan päälle. Leikkaa ylimääräinen taikina pois ja tee siitä piirakalle vielä kansi.

Piirakan voi tehdä kokonaan joko isoon uunivuokaan tai vaihtoehtoisesti yksittäisiin annosvuokiin!

Lisää täytettä taikinan päälle pintaan asti ja asettele kansi päälle haarukalla painellen. Viillä kannen pintaa veitsellä, jotta kuuma ilma pääsee pakenemaan taikinan alta ja voitele lopuksi munalla. Paista 200-asteessa 25 - 35 minuuttia.

Piirakka ennen uuniin menoa.

Kokeilin yhden version annosvuokaan ja toisen 1,5 litran uunivuokaan. Annosvuokiin taikina kannattaa kaulita ohuemmaksi, kuin isompaa vuokaa käytettäessä.

Piirakka on valmis, kun taikina on rapsakkaa ja kullankeltaista.

Piirakka on päältä rapea ja suolainen, mutta sisus on kermaisen pehmeä ja hieman makea.

Mitä tekisin toisin? 

Olin varovainen suolankäytön kanssa, sillä huomasin kanaliemikuution olevan voimakassuolaista. Käytin lopulta vain 1 tl suolaa, vaikka joissain ulkomaalaisissa resepteissä sitä oli lisätty jopa 2 tl. Jouduin myös lisäämään nestettä alkuvaiheessa jonkin verran enemmän, koska huomasin pilkkoneeni liikaa perunoita, jolloin täytteestä alkoi tulla liian raskasta. Ehkä olisin voinut käyttää enemmän vahvempaa kanalientä siinä vaiheessa maidon sijasta. Suolaa ei mielestäni tekemästäni piirakasta silti puutu, mutta oma tottumukseni suolan kanssa onkin melko kevyttä. Voin kuvitella, että joidenkin suolankäyttäjien mielestä täyte on siltä osin mautonta.

Ostaisin myös varmuuden vuoksi enemmän voitaikinaa. (Toki sen voisi tehdä myös itse.) Jos koko täytteen haluaa käyttää, on tehtävä vähintäänkin kaksi isoa uunivuoallista ruokaa, johon pienempi voitaikinapaketti ei vain kykene.

Amerikkalaisilla tuntuu olevan pakkomielle pakastevihanneksiin, joten jäin ihmettelemään, miksi porkkanat olivat tuoreita mutta herneet ja maissit eivät? Liian vaivalloista kenties? Kaupassa näin useita herne-maissi-porkkanapusseja enkä kyllä panisi pahitteeksi joskus kokeilla sitäkin.

Ostin suolaamatonta voita, joka oli miellyttävä käyttää myös kokkailussa. Jos kaapissa on vain tavallista voita, kannattaa muistaa tarkastella suolan määrää ennen kuin lisää ihan kaikkea kerralla.

Mikä reseptin kääntämisessä oli vaikeaa?

Oikeastaan reseptin kääntäminen suomeksi oli helppoa. Ainoa ainesosa, jota en kaupasta löytänyt, oli sellerinsiemen, mutta sitä ei oltu mainittu kaikissa lukemissani resepteissä, joten jätin sen huoletta pois kokonaan. Vaikeinta oli se, etten ollut aiemmin tehnyt vastaavaa ruokaa, joten olin välillä epävarma vaiheiden onnistumisesta. Ruoka kuitenkin maistuu melko autenttiselta, näyttääkin siltä, joten uskon silti onnistuneeni!

Kotikeittiössä Chicken Pot Pie tehdään usein myös aikaisemminkin mainitsemiini annosvuokiin. Niiden käyttäminen olisi varmasti ollut hauskaa, mutta täyettä oli niin paljon voitaikinaan nähden, että päätin kokeilla vain yhtä pienempää vuokaa. Sain myös huomata, että täytettä ei kannata laittaa liikaa, sillä kansi ei pysy muuten millään paikoillaan...

Kaiken kaikkiaan ruoka tuntui onnistuvan, vaikka välillä sitä kovasti epäilinkin. Odotan innolla töistä saapuvan Annan mielipidettä!

- Paula

Walking Tacos

Tänään esittelyssä kävelevät tacot!

Amerikka on kaiken maailman sosiaalisten kokoontumisien luvattu maa. Tämän reseptin on joku avulias ihminen keksinyt luultavasti juuri tällaisia kokoontumisia mielellä pitäen. Super Bowlit ja itsenäisyyspäivät (joka on muuten heillä tänään, olkoon kaikkialla siis lämmintä ja paljon ilotulitteita!) sujuvat tarjoilujen puolesta helpommin, kun jokainen vieras voi koota oman taco-annoksensa suoraan nacho-pussiin!

Tässä siis tämän ruokalajin idea: yksittäispakatun, pikkuruisen nacho-pussin sisältö murskataan pieneksi muruksi. Pussi avataan. Sisään työnnetään tavallisten tacojen tapaan aineksia, kuten jauhelihaa tai kanaa, kasviksia ja kastikkeita. Pussi otetaan kauniiseen käteen, jonka kanssa sitten voidaan kävellä pitkin huoneita ja ulkoterasseja ilman suurempaa päänvaivaa. Kun syöntivälineeksi vielä valitsee kertakäyttöisen haarukan, ei emännän ja isännän tarvitse huolehtia edes tiskistä! Nerokasta.

Kyseisiä pieniä nacho-pussukoita en tosin ole vielä meidän kaupoista löytänyt, joten olemme pitäytyneet lautaslinjalle. Tässäpä siis ihana taco-herkku, jokaisen texmex-ihmisen on kokeiltava!


Walking Tacos

400 g jauhelihaa
1 pss Pirkka Sourcream & Onion -nachoja
1 pss taco-mausteseosta
1 pkt cheddarsulatejuustoa
2 dl ruokakermaa
1,5 dl crème fraîchea
1 dl vettä
salsaa ja/tai quacamolea
jääsalaattia
tomaattia
paprikaa
kurkkua
sipulia


Ruskista jauheliha pannulla ja lisää maustepussin sisältö sekä 1 dl vettä. Jätä jauheliha keskilämmölle n. 10 minuutin ajaksi, välillä sekoittaen.

Valmiiden maustepussien tilalle voi myös harkita ostavansa 500 gramman kokoista taco-mausteseospurkkia! Sitä laitetaan 2,5 - 3 rkl vesidesin kanssa, jolloin mausteiden grammamäärät ovat valmiiden pussien kanssa samaa luokkaa. Meillä onkin suuren taco-kulutuksen vuoksi käytössä seuraava purnukka:

Sallisen mausteseos on kokoonsa ja käyttöikäänsä nähden jopa halpa! 

Pilko seruaavaksi kasvikset omiin kulhoihinsa tai yhdelle isolle lautaselle. Kuutioi sipuli tarpeeksi pieneksi, joten sen syöminen raakana on miellyttävää.

Laita erilliseen kattilaan cheddarijuustoviipaleet sekä kerma. Sulata juusto matalalla lämmöllä kerman kanssa sekaisin. Juustokastikke on aluksi melko löysää, mutta se jähmettyy hiljalleen paksummaksi. Kastikkeen voi myös tehdä mikrossa, jolloin seosta on pidettävä silmällä n. 10 sekunnin välein sekoittaen.

Aukaise salsa ja crème fraîche -purkki valmiiksi. Aukaise nacho-pussi ja asettele ainekset buffet-pöydän tapaan valmiiksi.

Jokainen voi koota itselleen sopivan annoksen!

Kokoa kulhoon murskattuja nachoja, jauhelihaa, kastikkeita ja kasviksia oman mieltymyksesi mukaan. Sekoita kerrokset vielä varovasti keskenään, jolloin edessä on maukas sotku, jota tekee mieli syödä aina uudestaan ja uudestaan...

Mitä tekisin toisin?

Olemme kokeilleet niin ihan tavallisia, suolattuja nachoja sekä juustonmakuisia nachojakin. Tälle kerralle päätimme kokeilla BBQ-nachoja. Anna piti niistä erityisesti, minun mielestäni Pirkan Sourcream & Onion -nachot vievät silti ehdottomasti voiton. (Niissä on myös Doritos-nachojen tapaista makua, joka on vain plussaa.)

Mukaan sopisi tietysi myös kaikenlaiset pavut sekä maissi, ne ovat varsin tavallisia lisäyksiä amerikkalaisiin tacoihin. Juustokastike on taas epächeddarmaista, mutta kyllä tämä versio silti voittaa valmiit kastikkeet, joissa juustoa tuskin on nimeksikään.

Muuten en tekisi mitään toisin. Tämä on meidän vakiherkutteluruokamme!

Mikä reseptin kääntämisessä oli vaikeaa?

Texmex-ruoka on aivan yhtä epämeksikolaista Amerikassa kuin Suomessakin. Meilläkin myytävät Old El Paso -tuotteet löytyvät myös ainakin Minnesotan Super Targeteista. Ainoa ero aineslistassa on sour cream eli hapankerma. Se ei ole ihan samaa, kuin kermaviili, ei crème fraîce, ei edes smetana... silti jotain näistä kolmesta on Suomessa käytettävä. Yleensä ostamme kermaviiliä sen halvan hinnan vuoksi, mutta täytyy myöntää crème fraîcen olevan ehkä kuitenkin kaikista lähimpänä aitoa sour creamea. Ja se on muuten ehdoton aineosa, jota ei missään nimessä mennä sotkemaan taco-dipeillä tai muilla sotkuilla!

Jos kaupassa sattuu silmään Doritos-nachot, niin sinipussisia American ranch -nachoja (vai miksi niitä täällä päin kutsutaankaan) kannattaa ehdottomasti kokeilla! Niitä on tuotu matkalaukkukaupalla kotiin reissuiltamme, joten on ihanaa, että niitä saa nykyisin ainakin isoimmista kaupoista. (Muistaakseni pienehkö pussi maksaa jonkin verran päälle kaksi euroa Citymarketissa.)

Kurkku ei tietenkään ole millään tavalla aito ja alkuperäinen missään amerikkalaisessa reseptissa. Se on Annan ja minun lempivihanneksiamme silti, joten meille on tullut tavaksi lisätä sitä myös mukaan. Autenttisempaa olisikin avocado tai siitä tehty quacamole.

Mielestäni tätä ruokaa voisikin melkein kutsua taco-salaatiksi!


- Paula

Peanut Butter Jelly Sandwich

Jos on koskaan sattunut avaamaan telkkarin, on varmasti nähnyt amerikkalaisen ohjelman, jossa niin lapset kuin aikuisetkin läiskivät pehmeälle leipäpalalle kasan omituisen yhdistelmän aineksia ja pistelee poskeen saman tien. Tämä on se leipä. Maapäähkinä-hillovoileipä. Tämän amerikkalaisempaa saa hakea.

Eikä kumpikaan meistä ole koskaan syönyt tätä!


Peanut Butter Jelly Sandwich

Paahtoleipää
1 rkl maapähkinävoita
2 tl hilloa tai marmelaadia
puolikas banaani
voita


Voitele leipä. Levitä päälle kerros maapähkinävoita ja hilloa. Siivuta viimeiseksi banaania päälle.

Voita, maapähkinää, hilloa, banaania. Hmm.

Maailman yksinkertaisinta. Maku on vähän omituinen, jos ei ole tottunut yhdistämään makeaa ja suolaista. Maapähkinävoin maku otti ainakin allekirjoittaneelta aikansa tottua, en vieläkään ole sen suurin ystävä. Mutta olihan tätäkin pakko kokeilla. En tekisi mitään toisin ja nykyään kaikkia aineksia saa Suomesta varsin helposti. Jopa ihan amerikkalaista Peanut Butteria on suurempien markettien Amerikka-osastolla tarjolla.

Ainoa ns. vaikeus reseptin muuntamisesta Suomeen on hillon tai marmelaadin käyttö. Amerikkalainen jelly on melko kirkasta ja siemenetöntä, hieman hyytelömäistä ainetta. Se ei ole makeaa, kuten oikea marmeladi, eikä siinä ole yleensä suuria marjapaloja, kuten suomalaisessa hillossa. Meidän välintamme oli Pirkka vadelmamarmelaadi, sen makeus oli melkolailla kohdallaan, ja vaikka siinä siemeniä onkin, marjapaloja ei ole.

Leivän voi halutessaan myös paahtaa ensin! Sitä syödään niin lämpimänä kuin kylmänäkin.

Anna halusi, että kerron vielä tarinan banaanisiivuista. Jos ihan tarkkoja ollaan, banaani ei kuulu ehkä aidon ja alkuperäisen leivän päälle. Vaihdossa ollessani kävin Speech Class -nimistä kurssia, jossa opeteltiin puheiden ja muiden yleisten puhetilaisuuksien tekemistä ja esittämistä. Eräs tehtävistä vuoden aikana oli opettaa luokalle uusi taito. Yksi vähän laiskemman oloinen poika sitten asteli luokan eteen ja veti yllä kuvailemani ainekset esiin ja näytti jokaiselle amerikkalaiselle tutun taidon. Minä onneksi sitä silti olin katsomassa, koska olin aiemmin vain kuullut villejä huhuja tästä oudosta leivästä. Hän painotti esityksen lopussa, että herkullisimpaan leipään kuuluu ehdottomasti siivuttaa banaania päälle. Tämä jäi minulle jostain syystä vahvasti mieleen. Joten tässä sitä ollaan. Ja kyllähän se banaani siihen mukavasti sopi! Suosittelen!


- Paula

Grilled Cheese Sandwich

Jatkan helppojen, mutta perinteisten ruokien kokeilua. Kyseinen ruoka on siitä jännä, että en itse asiassa ole koskaan tilannut tai tehnyt sitä Amerikassa ollessani. (Olen toki maistanut kaverin lautaselta, Katie nimittäin aikoinaan otti tämän useasti ravintolassa!)

Kyseessä on siis Grilled Cheese Sandwich eli grillattu juustovoileipä. Sen perusainekset koostuvat kolmesta asiasta: voista, paahtoleivästä ja juustosta. Ihan oikeasti. Kaikessa yksinkertaisuudessaan leipä on todella suosittu, tämänkin ruoan kohdalla suosio varsinkin lasten keskuudessa on suuri. Meidän versio on astetta monimutkaisempi... jos niin edes voi sanoa.

Parasta tässä ruokalajissa on sen epämääräisyys. Juustoa ja voita voi käyttää niin paljon kuin huvittaa, vain oma mieltymys on rajana. Laitan kuitenkin esimerkin vuoksi tähän meidän annostuksemme. Alla siis resepti kahteen leipään.


Grilled Cheese Sandwich

4 paahtoleipäpalaa
1 mozzarella
3 cheddarjuustoviipaletta
4 siivua kalkkunaleikettä
voita


Voitele paahtoleipäsiivut yhdeltä puolelta melko tarkasti reunoja myöten.

 Mikä tahansa leipälaji käy hyvin. Meillä käytettiin täysjyväpaahtoleipää.

Siivuta mozzarella neljäksi palaksi. Syö jäljelle jäänyt kantapala kokkailun tiimellyksessä! Avaa cheddarsulatejuuston yksittäispakatut, valmiit viipaleet. Ota kalkkuna valmiiksi esille.

Kaikkien juustojen tärkein ominaisuus on sulavuus. Mozzarella on maino vaihtoehto, kunhan rasvaprosetteja on
enemmän kuin kaksi.

Lämmitä pannu keskilämmöllä (1-6 asteikolla 4 oli meidän levyillämme varsin sopiva) kuumaksi ja asettele leipä voideltu puoli alaspäin. Kokoa leivän päälle juustot ja kalkkunaviipaleet ja laita toinen leipä viimeiseksi voipuoli ulospäin käännettynä. Muista laittaa juustoa ensimmäisenä ja viimeisenä, jotta se sulaessaan jää leipiin kiinni. Paista leipiä pannulla molemmin puolin, kunnes pinta on kullanruskea ja juusto sulanut. (Meidän levymme kanssa sai olla kärsivällinen, mutta ensimmäisestä kokeilusta viisastuneena kutosta kannattaa välttää...)

Ja eikun syömään!

Mitä tekisin toisin?

Kuten näkyy, leivät on erittäin helppo valmistaa. Ei varmaan tarvitse sanoa, että sulanut juusto, leipä ja hitunen kalkkunaa oli hyvää. Itse asiassa lisäisin kalkkunaa vielä siivun lisää, fileeleikkeleet ovat niin ohuen ohuita. Mielelläni kokeilisin erilaisia juustoja tämän kanssa, ehkä vielä vähän tomaattia...

Mikä oli vaikeaa reseptin kääntämisessä?

Ei oikeastaan mikään. Periamerikkalaiseen tyyliin paahtoleivän olisi tietysti pitänyt olla mahdollisimman vaaleaa, mutta hyväksyin täysjyväleivänkin, sillä ravintoloissa usein sen voi tilata vaalean vehnäleivän tilalle.

Cheddar on erittäin tavallinen juusto Amerikassa, sitä tähänkin leipään ensimmäisenä suositellaan. En ole vielä löytänyt samanlaista, pehmeää cheddaria suomen juustovalikoimasta. Brittiläinen cheddar, jota ainakin Stockmann myy, on liian kovaa ja pitkälle kypsynyttä. Marketin hyllyssä olevat cheddarit ovat mauttomia. Cheddarsulatejuustoviipaleissa on hitunen oikeaa makua sulaneena, mutta sulatejuuston maku ei ole sekään millään tavalla autenttinen. Pihinä ostimme sitä silti. (Pakko sanoa, että ainoastaan Hochlandin versi on hyväksyttävää!)

Oikeastaanhan leipään voisi laittaa sisälle mitä vain mieleen tupsahtaa. Kalkkuna ja kinkku on tavallinen lisä myös Ameriakassa, vaikka aivan alkuperäisessä reseptissä onkin vain cheddaria.


- Paula

Kuppikakut, osa 2

Takaisin sorvin ääreen, kansani!

Kuppikakkuja leipoaksesi tarvitset luonnollisesti paistovuokia. Monilla on sellainen paistoastia, jota on hyvä käyttää myös. Meillä ei tällaista ole (nyyh), mutta ystävämme Clas Ohlsson tarjoaa kaikille mainioita, amerikkalaistyylisiä vuokia johonkin aika huokeaan hintaan. Meidän lähikaupastamme löytyi myös 24 kappaleen paketti Pirkka Amerikan muffinivuokia (hehe) kahden euron hintaan. Halpaa lystiä se ei ollut, mutta nämä isot vuoat ovat hyviä monestakin syystä. Suurin syy on se, että ne eivät leviä uunissa, toisin kuin kaikki muut käyttämäni vuoat. Erityisesti laventelikuppikakkujen reseptin taikina on hyvin löysää. Toinen syy on se, että jostain syystä nämä leivinjauholliset leivonnaiset kohoavat sitä paremmin, mitä enemmän taikinaa on. Tai näin meillä kotikeittiössä ainakin kävi.

Ystävä

Sananen vielä suolattomasta voista! Sitä käytetään ihan kaikissa resepteissä koko ajan. Itse en huikeaa eroa ole suolattoman voin ja tavallisen voin välillä huomannut, joten jatkossa käyttänen ihan tavallista voita. Äitini oli sitä mieltä, että suolaton voi vaikuttaa taikinan tekeytymiseen, eikä hän ihan väärässä ollut, mutta ero on niin pieni, ettei sen vuoksi mielestäni kannata maksaa neljää euroa paketilta. Muistakaa sitten tavallista voita käyttäessänne vähentää suolan määrää.

Tässä reseptit pienin muunnoksin, alkuperäisiin onkin linkit edellisessä postauksessa.

Red velvet -kuppikakut
50 g (suolatonta) voita
1,5 dl sokeria
1 muna
2 rkl tummaa, makeuttamatonta kaakaojauhetta (saavat olla runsaitakin)
2(ja puoli) rkl punaista elintarvikeväriä (esim. Dr. Ötker)
2 ml vaniljauutetta
1 dl piimää (voit myös hapattaa desin maitoa lisäämällä siihen teelusikallisen valkoviinietikkaa)
2,25 dl jauhoja (jos menee liian kikkailuksi, laita 2 tai 2,5)
ripaus suolaa
1/2 tl ruokasoodaa
1 tl etikkaa

Kuorrute
50 g voita huoneenlämpöisenä (oikeesti löllönä)
1 dl tuorejuustoa
5 dl tomusokeria
1,5 tl vaniljauutetta

Ohjeen mukaan uuni pitäisi heti lämmittää 175 celsiusasteeseen, mutta jos olet yhtä hidas leipuri kuin minä, odottele vielä.

Vatkaa sokeri ja voi yhteen sähkövatkaimella. Suosittelen käyttämään vähän hitaampaa nopeutta, määrät kun eivät ole suuria. Lisää muna ja sekoita hetki. Seoksen tulisi olla jämäkkää.

Jostakin syystä kuva näyttää täällä aika tummalta, muttaah. Tavara on aika jämäkkää myös munan lisäämisen jälkeen, kuten näkyy, mutta sitä ennen se vasta jämäkkää onkin.

Sekoita kaakaojauhe, vaniljauute ja elintarvikeväri erillisessä kulhossa tahnaksi. Yhdistä tahnat ja sekoita oikein hyvin.

Tärähtänyt kuva, mut ei hätää, tärähtänyt on myös leipuri. On näppärää käyttää punaista kulhoa kun elintarvikevärikin on punaista! Taustalla myös armaani, kympin vaaka Lidlistä.

Lisää puolet piimästä, koko ajan sekoittaen joko käsin tai sähkövatkaimella. Lisää puolet jauhoista ja sekoittele taas. Jos sekoitat sähkövatkaimella, varmista, ettei jauhoja jää pohjalle. Lisää sitten taas piimää ja sekoita, jonka jälkeen loput jauhot. Lisää vatkaimeen nopeutta ja sekoita sileäksi.

Lisää viimeiseksi suola, ruokasooda ja etikka. Sekoita erityisen hyvin, kunnes kaikki ainekset ovat yhdistyneet ja sekoittuneet sileäksi.

Lado tavara vuokiin niin, että taikinalla on tilaa kohota. Paista 175 asteessa noin 20 minuuttia. Kokeile kypsyyttä vaikka hammastikulla; tikkuun ei saa jäädä taikinaa.

Tässä vaiheessa punaista vielä näkyi taikinassakin. Tuo 60ml mitta oli oikein hyvä annostelussa.

Kuorrutetta varten on ehdottoman tärkeää, että voi on huoneenlämpöistä. Toki tässä kyseisessä kuorrutteessa voin määrä on vähän siinä ja tässä, itse ainakin käytin sen verran löysää tuorejuustoa, että voin lisäämisen jälkeen soossi meni vähän liian löysäksi.

Täyte valui. :( Näkyvillä myös katala syyllinen, tuorejuusto!

Ota siis vatkain esiin (tiskauksen jälkeen, tietysti) ja vatkaa voi sekä tuorejuusto yhteen ja kuohkeaksi. Itse huomasin tuorejuustopurkkia avatessani, ettei tämä ihan kannattanut, sillä tuorejuusto oli itsessään aika löysää. Mikäli et voita siis käytä, vatkaa tuorejuusto ja tomusokeri yhteen. Sitä saakin hyvän aikaa vatkailla, jotta kaikki on yhdistynyt eikä missään ole paakkuja. Lisää vaniljauute ja jatka vatkaamista niin kauan että seos on tahnamaista, mielellään niin kauan, että seos on hyvin kuohkeaa. Jos et käyttänyt voita aiemmin ja seos tuntuu nyt vajaalta, lisää voita vähän ja jatka sekoittelua. Pursota tai kaavi sitten jäähtyneiden leivosten päälle ja nauti! Huomaa kuitenkin säilyttää herkkua jääkaapissa.

Seoksen voi myös laittaa jääkaappiin joksikin aikaa ja pursottaa vasta sen jälkeen.

Näin hienosti kuorrute kuitenkin tursottui hetken jääkaappiuden jälkeen. Kakkuosassakin näkyy edes häivähdys punaista, vaikkei väriä tarpeeksi ollutkaan.

Mitä tekisin toisin?
Vaikka Paula sanoikin, että nämä ovat hänen lemppareitaan, tekisin kyllä muutaman asian toisin. Itselläni ei ollut piimää, joten sekoitin täysmaitoa ja etikkaa, jonka lisäksi lisäsin vielä etikkaa taikinaan, mikä ei minusta ollut kamalan hyvä asia. Kuitenkin kun kakkuset vetäytyivät kaapissa yön yli, niiden maku parani, joten mene ja tiedä sitten. Kehotan kuitenkin maltillisuuteen etikan kanssa!

Armas Dr. Ötkerinikin pääsi loppumaan, eikä sitä päätynyt taikinaan kuin 32 milliä, joten aivan punaisia kuppikakuista ei tullut. Ensi kerralla siis ainakin tarkistaisin, että väriainetta on tarpeeksi... Vinkkinä leipurille olkoon myös se, että sitä väriä kannattaa laittaa todella paljon. Yli oman rajan. Siinä vaiheessa kun tuntuu, että on liikaa, lorauta menemään vielä vähän. Paitsi jos vaikka harrastat värikuulien ampumista, eikä värillä läträäminen kauhistuta lain. Siinä tapauksessa kolme ruokalusikallista varmaankin riittää.

Kuorrutteen kanssa tekisin sitten aika montakin asiaa toisin. Ainakin koittaisin ostaa vähän jämäkämpää tuorejuustoa, sillä itse pidän hyvin tomerasta kuorrutteesta, en siis löysästä, vaikka moni sitä kehuukin. Saattaisin hyvinkin kokeilla myös alkuperäisen reseptin voin ja tuorejuuston vaahdotusta ja soveltaa Hummingbird bakeryn viiden minuutin sääntöä, kun kaikki ainekset on yhdistetty. Kyseisen leipomon kuorrutteet kun aina hytkytetään sekoittimella vähintään viiden minuutin ajan, jotta tulos on tarpeeksi kuohkea.

Mikä annoksen kääntämisessä Amerikan mallista suomalaiseen keittiöön oli vaikeaa?
Itse leivoin alkuperäisen reseptin mukaan amerikkalaisilla mitoilla, mutta tämän reseptin käänsin suomalaisiin mittoihin. Kyllähän siinä hetki piti laskeskella - kyseessä on siis noin 5/6 alkuperäisestä reseptistä.

Hankalaa oli myös suhteutus omaa kieltä silmälläpitäen. Heh, kielikuva siinä, kieli silmällä... Joo. Amerikassa maut ovat mahtavia ja suuria, joten makeus ja etikkaisuus vähän yllättivät. Käytin vielä niitä isompia vuokia, joten aikamoinen paukkuhan siitä sitten tuli. Jos jostain löydätte jykeviä, pieniä vuokia, käyttäkää niitä! Tässä herkussa oli käytetty ruokasoodaa, jota itse käytin aika levein rantein ja runsain mitoin, jolloin herkku kohosi sangen hyvin. Oli vaikea kuitenkin ennakoida sitä, mutta uskon, että toivoa on myös ihan tavallisilla muffinivuoilla.

Näistä kerron huomenna. Ei suju tämä bloggaaminen Annalta. Hyvää yötä.

Cupcakes, leipominen ja mitat

Kai se on minunkin aika avata saldo täällä Moose itin puolella. Tällä kertaa kirjoittajana on siis Anna ja aiheena cupcakeit. Koska en osaa puhua lyhyesti, tästä postauksesta tulee kaiketi pitkä. Paitsi että puhuin juuri Paulan kanssa ja hän oli sitä mieltä, että näiden postauksiemme tulisi olla mahdollisimman lyhyitä ja ytimekkäitä, joten... Noh. Selittänen leipomisesta seuraavassa postauksessa.

Lähes kaikki tietävät cupcake-leivonnaiset eli kuppikakut, joko hyvin tai huonosti. Niissä on amerikkalaisuutta kerrakseen. Ne ovat enemmän kuin vain päällystettyjä muffineja, jotka nekin ovat hyvin amerikkalainen ilmiö, mutta kuitenkin hyvin samantapaisia. Reseptejä on monenlaisia, mutta perusidea on tasainen, kakkupohjaa muistuttava pohja, johon heitetään päälle frosting ja usein myös nonparelleja tai muuta koristetta. Itse usein unohdan nonparellit tai vain jätän ne laittamatta. Paula aina kysyy, miksen laittanut strösseleitä, eikä vastaus ole mikään älytön: en tullut ajatelleeksi. Yleensä kuppikakuissa on frostingia niin paljon, ettei muuta näy, eikä muu myöskään maistu, joten itse laitan frostingia aika vähän.

Blogia varten tein kolmenlaisia kuppikakkuja, koska en vain voi vastustaa variointia. Minusta tuntuu myös niin turhalta edes tehdä koko kuppikakkuja, jos en tee monenlaisia tai kokeile jotakin uutta! Paula surffaili netistä browneyedbaker-sivuston red velvet cupcakessit, joita kokeilin. Sen lisäksi tein samalta sivustolta löytyneitä tumma suklaa ja peanut butter -kuppikakkuja sekä Hummingbird bakeryn laventelikuppikakkuja.

Red velvet on oikein juttu Amerikassa, sitä on niin kakkuna kuin kuppikakkunakin, mutta idea on aina se, että alla on punaista ja päällä valkoista. Kaikki eivät siellä edes tajua, että tämä punainen väri tulee pullosta, eikä mistään, mikä reseptiin olennaisesti kuuluu. Mikäli teitä lukijoita kiinnostaa tietää red velvetistä vähän enemmän, suosittelen ensimmäiseksi katsomaan reseptiä, jota käytin. Siihen on linkki tämän jutun lopussa.  (Huom! Reseptit ovat englanniksi ja niissä EI ole käytetty Suomessa käytettäviä mittoja.) Red velvet -kuppikakuissa on aina cream cheese frosting päällä, mikä onkin ihan mahtavaa, koska se on hyvää ja mielenkiintoisen makuista. Cream cheese on siis tuorejuustoa, yleensä koto-Suomessakin myytävää Philadephiaa, joka on vähän erilaista Amerikassa koostumukseltaan. Se on jotenkin jämäkämpää siellä. Oma tuorejuustopäällysteeni ei mennyt ihan kympillä putkeen koostumuksensa puolesta, mutta maku siinä on ah niin hyvä. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan.

Samoin peanut butter on ihan amerikkalainen juttu, joka suomalaisesta voi tuntua aluksi vähän kummalliselta. Maapähkinävoista on siis kyse, mikäli englanti ei taivu. Se ei siis ole sama asia kuin Nutella, joka on tosin nannaa ja monelle suomalaiselle varmasti tuttu. Oy Seege Ab tuo Suomeen Amona-tuotemerkin alla levitettä, jonka nimi on maapähkinälevite, yllätys yllätys, mutta vastaa osaksi myös Alpro-tuotemerkistä, joka lienee tunnetumpi. Tämä Amonan maapähkinälevite meni meillä ainakin läpi, maku oli hyvin autenttinen.

Ennen kuin kerron itse resepteistä, puhun hieman mitoista. Ensinnäkin, Paula ja ystäväni Maija bongasivat kauppareissullamme Lidlistä elektronisen vaa'an. HALLELUJA! Se on ihana asia. Ilman sitä ei oikein leipominen onnistu, joten jos haluat kokeilla käyttämiäni reseptejä ilman vaakaa, mieti tarkkaan. Kyseinen, kympin maksanut Lidlin vaaka on siitä hyvä, että siinä voi nappia painamalla vaihtaa yksiköt grammoista paunoihin ja unsseihin. Ilman tätä ominaisuuttakin pärjää kyllä sangen hyvin! Itse muunnan kaikki mitat heti grammoiksi ja sellaisiksi yksiköiksi, joita minun on helppo käyttää, jotka sitten leipoessa nykyisin tarkistan tämän näppärän vaa'an kanssa. Mikäli mietityttää, niin tiedoksi vain, että yksi ounce (unssi) on noin 30 grammaa, tarkemmin 28,35 g. Yksi cup on 240 ml, jolloin half a cup eli puoli "kuppia" on 120 ml. Puoli kuppia on sama asia kuin puolitoista unssia, joka on sama asia kuin kahdeksan ruokalusikallista.

Ruokalusikka taas on tarkka mitta, 15 milliä. Tämä askarruttaa itseäni aika usein, sillä useinkaan ei voi tietää, onko reseptin laatija käyttänyt tarkkaa mittaa vai omasta laatikosta löytynyttä lusikkaa. Samoin teelusikka on aivan yhtä tarkka mitta, 5 milliä. Puoli teelusikkaa on täten 2,5 milliä ja neljäsosa 1,25 milliä. Meillä on käytössä aivan taivallisen ihana setti keraamisia mittoja, jotka on valmistanut PiP Studio. Tässä setissä on valmiina mitat niin ruokalusikalle, teelusikalle kuin neljäsosateelusikallekin. Maustemittaa (1 ml) tai puolikasta ruokalusikkaa siinä ei ole, mutta näihin mittoihin ei usein törmääkään. Maustemitta on meille jostain äidin tai mummin varastoista kulkeutunut ja on jossain laatikonpohjalla, mutta tätä olen vain kerran elämässäni käyttänyt marenkia tehdessä. Jos vielä ei ole tarkkaa 1,25 millin mittaa kotona, sellainen kannattaa ehdottomasti hankkia!

Mikäli nyt ei sitten satu olemaan muuta kuin desin mitta kotona, en suosittele tekemään näitä leivonnaisia. Jos kuitenkin on esimerkiksi Ikeasta ostanut perussetin mittoja, onnistuu jo oikein hyvin. Meillä on sellainen setti, jossa on 1 ml, 5 ml, 15 ml ja 100 ml, muistaakseni juurikin sieltä Ikeasta. Näillä pääsee jo todella lähelle, mikäli vaivaa jaksaa nähdä. Jos ei jaksa, ei huolta. Kuppikakuista on niin monta erilaista reseptiä, etten usko leipomusten menevän pieleen, jos runsas desi on toimittanut puolikkaan kupin virkaa. Itsekin olen näin tehnyt, ei tullut maailmanloppu eikä paha kakku, tuli hyvä kakku.

Samoin on resepteissä usein käytetyn monitoimikoneen laita. Meillä ei sellaista ole, eikä taikinakonetta, eikä juuri mitään muutakaan kuin sähkövatkain, eikä ole maailma kaatunut. Olen tehnyt vatkaamisen monta kertaa käsin, mutta vaahdottamisen olen jättänyt sähkövatkaimelle.

Nämä monenlaiset kuppikakkureseptit voi jakaa kolmeen eri ryhmään, vaikka kovin tarkkoja nämä ryhmät eivät ole. On reseptejä, joissa voi ja sokeri vaahdotetaan ensin, kakkupohjan tapaan, jonka jälkeen joukkoon lisätään varoen jauhot, ja muut kuivat aineet, jotka on kenties sekoitettu keskenään. Lopuksi sekaan laitetaan muna(t). Sitten on reseptejä, joissa kuivat aineet sekoitetaan voin kanssa joko tahnaksi tai murumaiseksi seokseksi, johon lisätään nestemäiset ainekset sekalaisessa järjestyksessä, joko yhteen sekoitettuina tai ei. Viimeiseksi on reseptit, joissa on käytetty ronskisti vaikka brownie-reseptiä ihan sellaisenaan.

Tähän sitten vielä lisätään päälle se frosting, jota varten on oma arsenaalinsa. Pääpiirteittäin kyse on kuitenkin aina tomusokerin ja voin sekoituksesta, johon makua ja väriä tuodaan eri keinoin, usein sekoitettuna tilkkaan maitoa tai kermaa.

Viimeiseksi vielä sananen käyttämistäni resepteistä. Ensimmäiset kuppikakkuni koskaan leivoin Hummingbird bakeryn resepteillä, sillä äitini antoi minulle kyseisen leipomon kirjan (jonka Gummerus on muuten kustantanut) ja kirjahan näytti niin hyvältä kauniine kuvineen, että pakko oli kokeilla. Suosittelen tätä kirjaa tietyin varauksin kaikille amerikkalaisista herkuista kiinnostuneille. Hummingbird bakery on leipomo Lontoossa, mutta brittiläisestä paikasta ei ole kyse. Leipomon perustajalla on sukua Amerikassa ja ennen tämän leipomon perustamista hän kävi New Yorkissa kursseilla, joissa perehtyi tarkemmin herkkujen tekemiseen, eikä vain niiden syömiseen. Kirja vakuutti ainakin minut reseptien autenttisuudesta, mutta ongelmia tietysti on. Reseptit ja herkut kun on tuotu Amerikasta Lontooseen, jossa niitä on kehitelty brittiläisiä varten vähän pidemmälle. Tämän jälkeen leipomo on koonnut kirjan, jonka alkupuheessa huomautetaan siitä, että leipomossa käytetyt mitat ovat luonnollisesti suuria. Nämä mitat on pitänyt sitten kääntää vielä suomeksi, koska grammat, kilot, paunat ja unssit elävät Britanniassa aika lailla rinnakkain. Jotkut reseptit, kuten kuppikakut, on käännetty hyvin, jotkut huonommin.

Samoin suosittelen tätä jo monta kertaa mainittua browneyedbaker-sivustoa, jonka pitäjä on amerikkalainen ja asuu Amerikassa, mutta jonka perheessä on italialaista verta. Sivuston pitäjä myös usein kertoo aluksi resepteissään, miksi on jotakin tehnyt ja mitkä asiat ovat hänen valintoihinsa vaikuttaneet. Sivusto on englanniksi, joten jos kieli ei taivu, sori vaan. Varoituksen sanana mainittakoon, että Amerikassa kaikki on suurempaa, myös maut. Resepteissä sokeria on usein paljon enemmän kuin tarpeeksi ja vaniljauutetta heitetään joka ikiseen paikkaan, joten tarkkana saa olla. Itse pidän kyllä ihan ällömakeastakin, mutta esimerkiksi tumma suklaa ja peanut butter -kuppikakut eivät tarvitse pohjataikinaan paljoa sokeria makean päällisensä takia. Päästä tumma suklaa oikeuksiinsa, raar!

Nyt on kuitenkin kello jo paljon ja väsyttää, joten vedän vannesahan puulle. Huomenna kerron, kuinka kolmet kuppikakut onnistuivat! Hyvää yötä, kauniita unia ja oman kullan kuvia.

Reseptit:
Red velvet cupcakes with cream cheese frosting
Dark chocolate cupcakes with peanut butter frosting
Lavender cupcakes

Sloppy Joes

Bloginavaukseksi valitsimme helppotekoisen, mutta hyvin periamerikkalaisen ruoan nimeltään Sloppy Joes. Kyseessä on kaikessa yksinkertaisuudessaan jauhelihakastike sämpylän välissä. Reseptejä metsästäessä törmäsin muutamiin eri versioihin, joista oppineena tein meille sopivan version.

Ruoka on yksinkertaista ja maistuvaa, jonka vuoksi se onkin monen amerikkalaisen lapsiperheen suosikki. Sitä tarjoillaan usein myös erilaisten juhlien yhteydessä buffet-pöydän antimissa. Ensimmäistä kertaa söin omat sämpyläni perheen grillijuhlissa. Jouduin aluksi seuraamaan vieraiden esimerkkiä, sillä en todellakaan tajunnut, että jauhelihasoosia olisi pitänyt lapioida kahden sämpylänpuolikkaan väliin. Tuntui perin kummalliselta ajatukselta.

Tässä tänään kokeilemani resepti:

Sloppy Joes

400 g jauhelihaa

1 sipuli

1 vihreä paprika

2-4 valkosipulinkynttä

1,5 dl ketsuppia

2 dl paseerattua tomaattia

1 dl vettä

1 rkl Worcestershire Saucea

1 rkl viinietikkaa

1 rkl sinappia

2 tl ruokokidesokeria

2 tl chilijauhetta

Tabascoa

mustapippuria

suolaa

öljyä paistamiseen

pehmeitä sämpylöitä

Kuullota hienonnettu sipuli tilkassa öljyä. Lisää paloiteltu paprika sekä hienoksi pilkotut valkosipulinkynnet. (Itse päädyin kahteen melko suureen kynteen.) Lisää jauheliha kun paprikat ovat hieman pehmentyneet.

Voit myös lisätä jauhelihan, paprikan ja sipulit kerralla pannulle kypsymään.

Mausta jauhelihaseos suolalla, vastajauhetulla mustapippurilla sekä chilillä oman makusi mukaan. Tabascoa lisäsin mukaan n. 0,5 tl, mutta sen voi halutessaan jättää myös kokonaan pois.

Tulisuutta saa tietysti lisätä oman mielikuvituksensa mukaan myös tuorella chilillä, kuivatuilla chilihiutaleilla
tai vaikkapa jalapenolla.

Mittaa sekaan loput ainekset: paseerattu tomaatti, ketsuppi, sinappi, Worcestershire Sauce, viinietikka (käytin valkoviinietikkaa, mutta myös punainen käy hyvin), vesi ja ruokokidesokeri.

Kastikkeen teko on todella helppoa - kaikki ainesosat sekoitetaan yhteen pannulla.

Sekoita kaikki ainekset yhteen ja anna poreilla matalalla lämmöllä niin kauan, että kastike on sakeutunut kokoon.

Halkaise ja lämmitä sämpylä ja kokoa väliin kunnon annos jauhelihaa. Tarjoile esimerkiksi salaattien tai perunalastujen kanssa. (Coleslaw-salaatti sopisi mielestäni erityisen hyvin kyytipojaksi!) Lasiin tietysti kylmää kokista, Amerikan tapaan.

Lautaselle sopisi myös erilaiset vihersalaatit!

Mitä tekisin toisin?

Mielestämme ruoka oli onnistunutta ja siinä oli selvä Amerikan maku, joka luultavasti tulee makean ja suolaisen (sekä tulisuuden) yhdistelmästä. Ketsupin ja sinapin laadussa kannattaa kuitenkin olla tarkkana. Huonomman makuinen ketsuppi saa koko jauhelihakastikkeen maistumaan huonolta, joten suosittelen käyttämään vain omaa lempimerkkiä. Chiliä ja tabascoa tuli Annan mieleen liikaa, minusta puolestaan täydellisyyttä hipoen. Kastikkeessa on lämpöä, mutta tulisuus ei ole läpitunkevaa. Kannattaa kuitenkin pitäytyä itselleen sopivissa annostuksissa, tämän ruoan ei ole missään nimessä tarkoitus olla oikeasti tulinen!

Paseeratun tomaatin saattaisin vaihtaa jopa tomaattimurskaan. Toinen vaihtoehto olisi lisätä 2 rkl tomaattipyreetä, mutta itse pidän jauhelihasta enemmän kastikemaisena, vaikkakin melko jämäkkänä.

Seuraavalla kerralla haluan kokeilla erilaista ketsuppia sekä laittaa hieman vähemmän sinappia, sen maku tuntui puskevan alkuun läpi. Sokeria voisin jopa lisätä. Kevyemmän version tästäkin ruoasta saisi vaihtamalla punaisen lihan esimerkiksi kalkkunaan. Se on varsin tyypillistä amerikkalaisille ruoille.

Mikä annoksen kääntämisessä Amerikan mallista suomalaiseen keittiöön oli vaikeaa?

Alkuperäisissä resepteissä käytetään usein ns. ruskeaa sokeria, brown sugar. Se ei ole fariinisokeria (johon on lisätty siirappia), eikä muscovadoakaan. Itse valitsin ruskean ruokokidesokerin, koska a) sitä oli jo kaapissa, ja b) sen maku on valkoiseen sokeriin verrattuna hienompi. Kyseisen ruskean sokerin voisi ilmeisesti korvata erityisen hyvin intiaanisokerilla. Ihka oikeaa brown sugariakin saattaa kaupoista löytyä, mutta kuuleman mukaan se on melko tyyristä. Hieno- tai taloussokeria käyttäessä lisäisin sokeria reseptin 2 tl (tai 1 rkl) vähemmän. Joissain tutkimissani resepteissä ruskeaa sokeria oli lisätty jopa 3 rkl, joten maistamalla senkin lopulta saa selville.

Sinapit ovat yleisesti hyvin erilaisia Amerikassa meidän sinappeihimme verrattuna. Yellow Mustard on kenties yleisintä, joka on maultaan melko tasapaksuista ja hieman makeahkoa sinappia, ei kuitenkaan Suomessa maistamiani makeita vastaavaa. Me käytimme väkevää Turun Sinappia, jonka vuoksi sinapin maku ehkä oli liikaa. Kenties tavallinen, mieto sinappi olisi paras vaihtoehto. (Jamie Oliver suositteli Dijon-sinappia, joten varmasti sekin on oikein hyvää.) Sinapin voi myös halutessaan korvata sinappijauheella!

Sämpylöissä on käytetty alunperin hampurilaisiin sopivia, erittäin pehmeitä sämpylöitä, mutta meidän ihan tavalliset Aamiasissämpylät toimivat aivan yhtä hyvin.

Jos tämä versio on liian yksinkertainen, voisi joukkoon koittaa lisätä vielä selleriä sekä porkkanaa. Kidney- tai pinto-pavut toimisivat myös hyvin, niitä myös Minnesotan ulkopuolella tähän ruokaan saatetaan lisätä. (Minun mielestäni tällöin kastike alkaisi tosin jo muistuttaa liikaa Chili Con Carnea!) Worcestershire Sauce ei välttämättä ole täysin pakollinen aines, mutta mielestäni se tuo paljon kaivattua makean ja suolaisen yhdistelmää!

Kaiken kaikkiaan ruoka kääntyy helposti suomalaiseen keittiöön ja suuhun, mutta on silti hyvin tavallista, amerikkalaista ruokaa. Ainekset on myös helppo ostaa vaikka lähikaupasta, joten erityiskauppoihin ei tarvitse tämän nopean ruoan vuoksi lähteä.

- Paula

Moose It?

Kenellekään, joka tuntee allekirjoittaneet hiemankaan syvällisemmin, ei varmasti ole mikään uutinen, miten paljon suorastaan rakastamme amerikkalaista ruokaa. Paulan vaihtovuosi ja sen jälkeiset vierailut vanhojen ystävien ja mertentakaisen perheen luona ovat pitäneet huolen siitä, että vuodesta toiseen mieli palaa kaikkiin niihin ihaniin rasvaa ja sokeria pursuaviin herkkuihin. Kuten viimekertainen matkablogimme todistaa, niitä herkkuja on paljon.

Tässä blogissa emme paneudu kovin syvällisesti siihen, mikä luetellaan amerikkalaiseksi ruoaksi, käsite kun on parhaammassakin tapauksessa hyvin häilyvä. Meidän punainen lankamme hyväksyy mukaan niin texmex-ruoan kuin valmispaketeista tulevat keksitkin - siis kaiken sellaisen, mitä meidän visiiteillämme olemme saaneet maistella ja jota näin aluksi varsinkin kaipaamme kovin.

Internet on pullollaan reseptejä mitä erikoisempiin herkkuihin. Autenttisuutta etsiessä ongelmaksi usein koituukin amerikkalaisten itsepintainen halu olla liittymättä SI-järjestelmän piiriin. Kuppien ja paunojen ja Fahrenheitien maalmassa paraskin matikkapää saa kyytiä, kun käsissä on desimitta ja uunikin tajuaa vain Celcius-asteet. Siksi tämä blogi onkin niin mainio! (Ainakin omasta mielestämme.) Olemme nimittäin kääntäneet ja vääntäneet reseptit suomalaiseen keittiöön sopivaksi ja kokeilemme ne inhottavimmatkin muutokset keittiössämme ensin, niinpä muiden yhtä epätoivoisten amerikanherkkujen ystävien ei tarvitse sitä tehdä. Yritämme myös löytää korvaavat tuotteet järkevän budjetin nimissä, olemmehan edelleen vain kaksi köyhää opiskelijaa.

Mutta älkää, herran pieksut, kuvitelko, että olisimme ammattilaisia! Meidän keittiössämme saattaa palaa perunat pohjaan ja kakusta unohtua munat. Uuni ei aina olekaan päällä ja luomuksien ulkonäkö kaikkea muuta, kuin herkullinen. Tekemällä kuitenkin oppii ja haluamme osoittaa, ettei tarvitse olla suuri kulinaristi voidakseen tuottaa iloa niin itselleen kuin lähimmäisilleenkin ruonlaiton ja leipomisen kautta. Ei se oo nii justiinsa! (Ja suurimmaksi osaksi lopulta kaikki on meidänkin katastrofikeittiössä hyvin ja herkut katoavat kyllä joka ikinen kerta.)


Ainiin, mikä ihmeen "moose it", vai? Lempikahvilamme USA:ssa on eittämättä Minnesotasta alunperin lähtöisin oleva Caribou Coffee, jonka kahvi- ja teekupposia suurkulutamme epätoivon vimmalla aina kuin vain siihen on mahdollisuus. Annan ensimmäinen amerikanmatka loppuikin drive-through-tiskillä tottuneisiin sanoihin: "One hot Campfire Mocha with whipped cream... and moose it!" Tämä on yksinkertaista kahvi-jargonia ja tarkoittaa kyseisessä paikassa ekstraespressoshottia kahvin sekaan. Jos asiakas ei huomaa itse sitä haluta, myyjä kyllä muistaa kysyä: "Do you wanna moose it?" No, tottakai!

Ehkä saamme vielä ihan aitoja amerikkalaisia suklaakeksejä
 myös kotona?